Kokonaisharkintaan
Ympäristöministeriö asetti muutama päivä sitten työryhmän valmistelemaan tarvittavia muutoksia lainsäädäntöön, jotka mahdollistaisivat valtioneuvostolle lupapäätöksen tekemisen kokonaisharkinnan perusteella.
Työryhmän asettaminen perustuu pääministeri Petteri Orpon huhtikuisen kehysriihen kirjaukseen. Tavoitteena on vauhdittaa strategisesti merkittävien hankkeiden käsittelyä. Hallituksen kaavailemat lakimuutokset kohdistuisivat ympäristönsuojelu-, luonnonsuojelu- vesi- ja kaivoslakeihin.
Työryhmälle on annettu aikaa valmistella ehdotuksia tulevan maaliskuun loppuun saakka. Silloin päättyy myös nykyisen eduskunnan istuntokausi ja Orpon hallitus muuttuu toimitusministeriöksi siksi kunnes uusi hallitus on saatu huhtikuussa pidettävien eduskuntavaalien jälkeen muodostetuksi. Työryhmä näyttäisi tekevän työtä seuraavan hallituksen hallitusohjelmaneuvotteluja varten. Koskapa en tiedä, millaisia keskusteluja hallitus on käynyt ennen kuin kirjaus on tehty kehysriihessä, omat ajatukseni perustuvat siihen, miltä kirjaus vaikuttaa.
Kokonaisharkinta ei ole tuntematon käsite sen enempää ympäristö- kuin vesilainsäädännössäkään. Ympäristönsuojelulaki on eräänlainen ympäristökonfliktien ratkaisualusta. Ympäristölupa perustuu kokonaisharkintaan, jossa lupaviranomainen arvioi, ettei toiminnasta aiheudu merkittävää ympäristön pilaantumisen vaaraa tai terveyshaittaa ja että lupaa liittyvät määräykset ovat realistisia ja toteutettavissa. Vesilain luvat ovat vanhastaan perustuneet intressipunnintaan, jossa verrataan hankkeen hyötyjä ja haittoja.
Kaivoslaki jättää eri intressien vertailun vesilain ja ympäristönsuojelulain säännösten varaan. Kaivoslakiin lisättiin vuonna 2023 täsmennys, joka vahvistaa paikallisyhteisöjen vaikutusmahdollisuuksia. Uusitun kaivoslain (21.4.2023/796) 47 §:n mukaan kaivosta ei saa perustaa ilman kunnan hyväksymää asemakaavaa tai oikeusvaikutteista yleiskaavaa.
Maan hallituksen ajatukset näyttävät vahvasti olevan kiinni siinä, miten ympäristöä muuttavia teollisia hankkeita saataisiin nopeasti liikkeelle. Nykyisen suurtyöttömyyden ja investointiköyhyyden vallitessa tavoite on kannatettava. Ehkä hallituksen olisi kuitenkin kannattanut edes hetkeksi pysähtyä miettimään sitä, miten strategisesti tärkeille hankkeille saadaan paikallinen hyväksyntä. Silloin lupaprosessitkin etenevät joutuisasti. Valtioneuvostotasolla tehty päätös tuskin lisää paikallista hyväksyntää. Ihmisille tulee tunne, että maa on jaettu niihin, jotka hyötyvät ja niihin, jotka menettävät.
Aikoinaan ympäristöministeriön kansliapäällikkönä jouduin käymään neuvotteluja venäläisten kanssa Nord Stream-kaasuputken toteuttamisesta. Venäläisten mielestä oli yllättävää ja suorastaan kummallista, että kaasuputken toteuttamisesta eivät päättäneet ministerit vaan riippumattomat lupaviranomaiset. Siihen he joutuivat tyytymään.
Suomalainen oikeusvaltio perustuu kolmeen pilariin: on lakeja säätävä eduskunta, päätöksiä toimeenpaneva hallitus virkahenkilöineen ja riippumattomat tuomioistuimet. Ympäristöllisten lupien käsittely tulee pitää siellä, missä se nyt on, riippumattomilla lupaviranomaisilla.