Vesitetty uudistus

Pari hallituskautta sitten ympäristö- ja kalajärjestöt lähtivät ajamaan ns. nollavelvoitteisten vesirakentamislupien avaamista. Nollavelvoite tarkoittaa, ettei lupiin sisälly minkäänlaisia kalatalousvelvoitteita. Lain muutoksella haluttiin korvata nollavelvoite kalatalousvelvoitteella tai kalanhoitomaksulla tai niiden yhdistelmällä. 

Myös Petteri Orpon hallituksen hallitusohjelmaan on kuulunut tavoite päivittää vesilakia niin, että nollavelvoitelaitoksille voidaan asettaa kalatalousvelvoitteita. Muutama päivä sitten hallitusohjelman kirjaus nytkähti eteenpäin, kun hallitus antoi asiaa koskevan vesilain muutosesityksen eduskunnalle.

Suomessa suurilla ja keskisuurilla vesivoimalaitoksilla on kalanhoitovelvoitteita. Ne ovat puuttuneet vain pieniltä, useimmiten alle 0,1 MW:n laitoksilta. Näitä nollavelvoitelaitoksia arvioidaan olevan 145 kappaletta. Niiden omistajat ovat kirjava joukko sähköyhtiöitä, kuntia ja yksityisiä henkilöitä. Minivoimaloiden säätökyky sähköntuotantojärjestelmälle on vähäinen, mutta niiden padot estävät uhanlaisten vaelluskalakantojen elvyttämisen.

 Euroopan unioni antoi kaksi vuotta Suomelle virallisen huomautuksen, jossa se katsoi Suomen laiminlyöneen EU:n vesilainsäädännön mukaisia velvoitteita erityisesti vesilain mukaistan lupien tarkistamisen osalta. EU katsoo, että Suomessa vesilain mukaan pysyvinä myönnetyt vesivoimaluvat on tarkistettava määräajoin mm. kalatalousvelvoitteiden osalta.  EU:n huomautus koskee kaikkia Suomen vesivoimaloita, ei vain minikokoisia.

Eduskunnalle annetun lakimuutoksen mukaan nollavelvoitelaitoksen lupaa voitaisiin liittää kalatalousvelvoitetta tai kalatalousmaksua koskeva määräys. Määräystä voi hakea kalatalousviranomainen, joka nykyään on elinvoimakeskus ja päätöksen asiasta tekisi Lupa- ja valvontavirasto. Määräys ei saisi olla luvanhaltijalle kohtuuton.

Hallituksen esityksessä kuitenkin todetaan, ettei kalatien rakentaminen tai ohitusratkaisun toteuttaminen olisi käytännössä minivoimalan kohdalla taloudellisesti mahdollista. Esitys näyttäisi siten  jo alkuun epäävän mahdollisuuden rakentaa kalatie.

Luvan haltijalla olisi eräissä tilanteissa oikeus saada valtiolta korvausta, jos uudesta kalanhoitovelvoitteesta aiheutuisi vesivoiman menetyksen vuoksi hyödyn olennaista vähentymistä. Tämä säännös tarkoittanee tapauksia, jossa luvanhaltijalle määrätään istutusvelvoite tai kalanhoitomaksu.

Hallituksen esitys ei arvioi, millaisista mahdollisista korvauksista olisi kysymys. Vesivoiman menetyksestä korvaamisesta on jo kuitenkin oikeuden ratkaisuja. Esimerkiksi Korkein hallinto-oikeus totesi ratkaisussaan KHO 29.1.2013 t. 357 määräaikaisesta lisäjuoksutuksesta aiheutuvan sähköntuotannon vähentymisen jäävän enintään 5 %:iin voimalaitoksen koko tuotannosta. Vähimmäisjuoksutuksen muutos ei vähentänyt huomattavasti säännöstelystä saatavaa kokonaishyötyä eikä se muuttanut olennaisesti säännöstelyn alkuperäistä tarkoitusta tuottaa vesivoimalla sähköä. 

On myös otettava huomioon, että nollavelvoitelaitosten luvat ovat usein hyvin vanhoja. Luvan haltija tai hänen edeltäjänsä on siten voinut hyödyntää pitkän aikaa vesivoimaa ilman kalanhoitovelvoitteita.

Lakiin ei ehdoteta säädettäväksi lupamääräysten tarkistamishankkeiden vireille panon aikataulusta tai kohteiden valintaa koskevista säännöksistä. Nämä jäisivät elinvoimakeskusten harkinnan varaan. Lakiesityksestä ei ylipäänsä käy millään tavalla esille, milloin lupaa voitaisiin muuttaa.

Euroopan unionin vesilainsäädännössä ( vesipuitedirektiivi) olemme sitoutuneet parantamaan vesien tilaa niin, että kaikkialla vesistöissämme saavutetaan vähintään hyvä tila. Vaelluskalojen kulkuesteet ovat pitkään olleet eräs keskeinen seikka, joka on estänyt vesimuodostumien tilan parantamista ja hyvän tilatavoitteen saavuttamista.

Valtio on osallistunut muun muassa maa- ja metsätalousministeriön käynnistämän Nousu ohjelman kautta useisiin hankkeisiin, jotka tähtäävät vaelluskalojen elinolosuhteiden parantamiseen ja vaelluskalakantojen luontaiseen lisääntymiseen Suomen virtavesissä.

Kaikkiaan vuosina 2021 -2025 on ollut menossa eri vaiheissa 123 vaellusesteiden ohittamiseen tai poistamiseen tähtäävää hanketta. Esimerkkinä voidaan mainita Hiitolanjoki, josta purettiin kolme voimalaitospatoa ja niiden tilalle kunnostettiin kosket luonnonmukaisiksi kutualueiksi.

Vaelluskalojen elinolosuhteita parantavat toimet perustuvat Kansalliseen kalatiestrategiaan(2012) sekä Kansalliseen lohi- ja meritaimenstrategiaan (2020). Molemmat ovat valtioneuvoston hyväksymiä asiakirjoja. Myös luonnon ennallistamista koskeva asetuksen ( 2024/1991) tavoitteiden saavuttamiseksi virtavesien ennallistamista on jatkettava.

Innostusta vaelluskalaesteiden purkamiseen valitettavasti latistaa hallituksen tuoreeseen vesilakimuutosesitykseen tutustuminen.  Jää kysymään, onko tarkoitus oikeasti tehdä mitään.   Käytännössä kysymys on niin pienistä voimaloista, että luultavasti moni niistä kannattaisi purkaa ja vapauttaa virrat.