Petteri Orpo ja Naistenpäivän marssi

Yli 20 000 naista ja miestä, vanhoja ja nuoria, lapsia ja ikäihmisiä marssi Helsingin keskustassa Kansainvälisenä naistenpäivänä. Marssin järjestäjinä olivat nais- ja tasa-arvojärjestöjä edustava Naisjärjestöjen keskusliitto, Naisasialiitto Unioni  ja UN Women Suomi. Oli mahtavaa olla mukana.

Iskulauseissa ja osanottajien kantamissa kylteissä vaadittiin tasa-arvoa naisille ja naisiin kohdistuvan väkivallan lopettamista. Suomella on kyseenalainen maine maana, jossa naisiin kohdistuu poikkeuksellisen paljon väkivaltaa ja erityisesti lähisuhdeväkivaltaa. Viime vuonna 20 naista  kuoli väkivallan seurauksena. Tänä vuonna tähän mennessä uhreja on ollut jo kuusi.

Marssi päättyi Kansalaistorille, jonne jäimme kuuntelemaan puheita ja musiikkia. Kansalaistorille saapui myös pääministeri Petteri Orpo. Hänelle luovutettiin vetoomus, jossa poliitikoilta vaaditaan toimia naisiin kohdistuvan väkivallan kitkemiseksi. Pääministerin puheenvuoro oli hukkua buuauksiin ja vastahuutoihin. Marssille kokoontunut väki ei arvostanut hyviä puheita vaan selvästi odotti tekoja.

Minulle 1980-luvun ja 1990-luvun poliitikolle Kansalaistorin väen paljous toi mieleen 1990-luvun lama-ajan. Silloin suuret joukot kotinsa ja työpaikkansa menettäneitä ihmisiä kokoontui eduskuntatalon eteen.  Maan hallitusta, jossa itsekin olin mukana, ei kiitelty. Tunnelma silloin oli painostava. Naistenmarssilla oli tekemisen meininki. Tasa-arvon puolesta halutaan taistella.

Ajattelin myös 1980-lukua, jolloin tasa-arvo meni harppauksin eteenpäin. Eduskunnassa hyväksyttiin naisten asemaa parantavaa lainsäädäntöä kuten tasa-arvolaki.  Tasa-arvotyötä tukivat naiset ja myös monet miehet. Myös tasa-arvon vastustajia riitti.

Tasa-arvon edistäjät leimattiin tiukkapipofeministeiksi. Saipa muuan meistä, tasa-arvotyötä tekevät Marianne Laxen Suomen johtavilta työmarkkinapomoilta ja valtakunnan sovittelijalta kikkelikortin – arvaatte, millainen kuvitus kortissa oli. Kortissa Laxenia kehotettiin paneutumaan olennaiseen. Mitä siitä seurasi? Tietenkin kohu, kun kortti tuli julkisuuteen, mutta yksikään kortin lähettäjistä ei eronnut tehtävästään ja vain yksi heistä pyysi anteeksi.

Kymmenen vuotta sitten käytyä Metoo-liikettä seurasin mielenkiinnolla. Kerrankin nuoret naiset uskalsivat puhua asioista, joista he tähän asti olivat vaienneet.

Tasa-arvo on saavutus, jossa ei pidä mennä taaksepäin.